
Lihasta luiden päälle – Kasvata koiran lihasmassaa turvallisesti
Koirien ylipainosta keskustellaan runsaasti, mutta toisinaan koiran syömiseen ja ulkomuotoon liittyvät haasteet voivat olla täysin päinvastaisia. Energinen ja paljon liikkuva koira voikin olla liian laiha tai turhan hoikka, jolloin omistajan toiveena on rakentaa koiralle laadukas, tasapainoinen ja kaunis lihaksisto.
Mutta kuinka tämä käytännössä tapahtuu eli miten koira saa lisää lihasmassaa? Tässä artikkelissa annamme vinkkejä siihen, miten kasvatat koiran lihasmassaa turvallisesti.
Syitä koiran hoikkuuden taustalla
Lähtökohtaisesti koira on sopivassa painoluokassa, kun sen kylkiluut tuntuvat tunnusteltaessa, vyötärö on selkeästi näkyvissä eikä sen vatsa roiku. Paras vinkki koiran painonhallintaan onkin seurata koiran painoa. Tunnustele tuntuvatko kylkiluut ja punnitse koira säännöllisesti. Liian hoikassa kunnossa olevalla koiralla kylkiluut, selän nikamat ja lantioluut näkyvät selkeästi, ja sen rasvakerros on vähäinen tai käytännössä olematon.
Jos koira tuntuu turhan hoikalta tai sen lihaksisto olemattomalta, on alkuun syytä selvittää, mistä moinen voi johtua. Ruokavalion ohella koiran painoon ja kuntoon voivat vaikuttaa myös monet muut tekijät, kuten koiran aineenvaihdunta, mahdollinen stressi tai sairaudet. Ennen kuin lähdetään kasvattamaan koiran lihasmassaa, onkin siis syytä varmistua, ettei laihuuden tai laihtumisen taustalla ole terveydellisiä syitä. Kun koiran terveydentilasta on varmistuttu, voidaan lihasmassaa lähteä kasvattamaan turvallisesti.

Arvioi koiran energiantarve
Kun halutaan lähteä kasvattamaan koiran lihasmassaa, on hyvä lähteä liikkeelle arvioimalla koiran energiantarve. Koiran energiantarpeeseen vaikuttavat muun muassa sen ikä, rotu sekä päivittäinen aktiivisuus. Esimerkiksi aktiivinen harrastuskoira tai paljolti vapaana ulkoileva koira voi tarvita paljonkin lisäenergiaa lihasmassaa kasvattaakseen.
Koiran energiantarvetta voidaan arvioida esimerkiksi seuraavan kaavan avulla:
📍Vähäinen aktiivisuus: alle 1 h/vrk
📍 Normaali aktiivisuus: 1–2 h /vrk
📍 Aktiivinen: yli 2–3 h/vrk
📍 Käyttö- tai urheilukoira: yli 3 h/vrk
Kun koiran energiantarve on arvioitu, voidaan sitä peilata koiran nykyiseen energiansaantiin. Perusperiaate koiran lihasmassan kasvatukseen on varsin simppeli, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan koira tarvitsee enemmän energiaa kuin mitä se kuluttaa. Kun koiran energiantarve on arvioitu, saadaan suuntaa sille, kuinka paljon lisää energiaa koiran tulisi ruuasta saada.
Laadukas ruoka tukee lihasmassan kasvatusta
Usein ensimmäinen askel lihasmassan kasvatuksessa on kasvattaa annoskokoa nykyisestä. Jos nykyinen ruoka ei riitä täyttämään koiran ravinnontarvetta, tai annoskoot kasvavat turhankin suuriksi, on syytä vaihtaa energiapitoisempaan ruokaan.

Koiran ruokavalion koostumus on tärkeässä roolissa silloin, kun koiran lihasmassaa halutaan lähteä kasvattamaan. Ihan mitä tahansa ruokaa koiran kuppiin ei siis kannata työntää, vaan laadukkaaseen koiranruokaan kannattaa panostaa. Tärkeintä on kiinnittää huomio ruoan sisältämiin ravintoaineisiin, erityisesti rasvoihin ja proteiineihin. Laadukkaan ruuan rinnalla voi tarvittaessa tarjota muun muassa erilaisia öljyjä lisäenergiaa tuomaan.
Rasvat ovat koiralle erinomainen energianlähde, sillä ne pystyvät hyödyntämään tehokkaasti rasvojen sisältämän energian. Rasvat ovat myös tehokkain energianlähde, sillä ne sisältävät usein yli kaksinkertaisesti energiaa muihin ravintoaineisiin verraten. Erilaiset öljyt kuten Lohiöljy ja Omegaöljy ovat hyvä tapa lisätä ruuan energiamäärää. Energian lisäksi öljyt sisältävät monia koiran hyvinvoinnille tärkeitä rasvoja.
Laadukas, hyvin sulava eläinproteiini on niin ikään tärkeä osa lihasmassan kasvatukseen soveltuvaa ruokavaliota. Hyviä proteiininlähteitä ovat esimerkiksi kotimainen kana, sekä lammas ja kalkkuna.
Lisää energiaa lihasmassan kasvatukseen
Kun koiran lihasmassan kasvatusprojektissa päästään siihen pisteeseen, että on aika vaihtaa energiapitoisempaan ruokaan, kannattaa vaihtoehtoihin tutustua huolella. Kurkkaa pussin toiselle puolelle ja katso ainakin rasvan ja proteiinin määrä. Runsaasti energiaa sisältävissä ruuissa rasvan sekä proteiinin määrän tulisi olla noin 20-30% luokkaa.
Meiltä Jahti&Vahti-tuoteperheestä löytyy kolme runsaasti energiaa sisältävää vaihtoehtoa eli Energia ja Extra Energia sekä viljaton vaihtoehtomme Viljaton. Nämä runsaasti energiaa sekä laadukasta kotimaista kanaa sisältävät ruuat on suunniteltu aktiivisten koirien tarpeisiin, mutta yhtä hyvin ne soveltuvat myös lihasmassaa kasvattavan koiran ruokavalioon.

Energia-täysravinto on suunniteltu aktiivisen koiran tarpeisiin ja on omiaan paljon liikkuville koirille sekä aktiivisille harrastuskoirille. Allergioista kärsivälle tai herkkävatsaiselle koiralle suosittelemme puolestaan reippaasti energiaa sisältävää Viljaton -täysravintoa, joka ei sisällä lainkaan vehnää, maissia, kalaa tai soijaa. Vielä edellisiäkin tuhdimpi vaihtoehtomme Extra Energia puolestaan täyttää työkoiran vaativan energiantarpeen.
Kaikki kolme kotimaista täysravintoa soveltuvat hyvin myös koiran lihasmassa kasvatukseen. Suosittelemme lähtemään liikkeelle joko Energia- tai Viljaton-ruualla, jolloin nähdään miten kasvanut energiamäärä vaikuttaa koiran kuntoon.
Kehitä lihaksistoa liikkumalla
Kuten aina, myös lihasmassaa kasvattaessa on muutokset koiran ruokavalioon syytä tehdä vähitellen. Näin koiran ruuansulatus ehtii tottua muutoksiin ja se kykenee hyödyntämään ruuasta saatavan energian parhaalla mahdollisella tavalla. On myös suositeltavaa tarjoilla useampi pieni ateria päivässä.
Ruokavalion ohella myös liikunta on tärkeässä osassa koiran lihasmassaa kasvatettaessa. Lenkkeily ja etenkin epätasaisilla alustoilla vapaana juokseminen tarjoavat koiran lihaksille haastetta ja kehittävät koiran lihaksistoa tehokkaasti. Myös uiminen on koiralle varsin tehokasta liikuntaa, joka kasvattaa lihasmassaa niveliä rasittamatta.
Apua koiran lihasmassan kasvatukseen
Muista, että koiran lihasmassan kasvatus vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Tarkkaile koiran painoa ja seuraa sen ulkomuotoa säännöllisesti muutosten havaitsemiseksi. Pyydä tarvittaessa apua projektiin joko ruokinnan ammattilaisilta tai eläinlääkäriltä.
Tutustu koko Jahti&Vahti-tuoteperheeseen ja löydä sopiva ruoka koirasi jokaiseen elämänvaiheeseen. Jos kaipaat apua koirallesi sopivan ruoan valinnassa, me autamme! Ota meihin yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse jahtivahti@hankkija.fi niin etsitään yhdessä koirallesi sopiva ruoka!