
Suomen suosituin koiranruokasarja
Jahti&Vahti-sarja sisältää erilaisille koirille jokaiseen elämänvaiheeseen sopivat kuivaruuat. Pikkupentuaika lähtee käyntiin Jahti&Vahti Pentu -ruoalla, kasvava koira kehittyy Junior-ruokaa syöden ja aikuisuudessa löytyy erilaiseen elämäntyyliin sopivia ruokia aina Kevyestä Energiaan ja erittäin kovan kulutuksen Extra Energiaan. Normaaliin aktiiviseen elämäntapaan sopivat Kana ja Riisi, Lammas ja Riisi sekä Viljaton.
Myös ruuansulatukseltaan herkät koirat on huomioitu Jahti&Vahti-sarjassa. Kaikissa ruuissa käytetään hyvin sulavia raaka-aineita mutta erityisesti Kana ja Riisin sekä Viljattoman resepteissä on painotettu niiden sopivuutta herkille koirille.
Kotimaisten kuivaruokien lisäksi Jahti&Vahti-sarjaan kuuluvat suomalaiset avainlipputuotteet Jahti&Vahti-makupalat sekä Liha-ateria, joka on täysravinto ja siten käy ruuaksi joko sellaisenaan tai kuivaruoan ohessa.
Ruokinnan täydentämiseen löytyy myös tuotteita muun muassa laadukas Lohiöljy sekä monipuolinen Omegaöljy. Vitamiinit ja niin kutsutut lisäravinteet voivat olla tarpeen esimerkiksi raakaruokaa syöville koirille tai erikoishuomiota vaativiin elämäntilanteisiin, kuten rankasta urheilusta tai metsästysreissusta palautumiseen tai nivelrikon vaivatessa.
Laadukkaista raaka-aineista valmistettu
Jahti&Vahti-kuivamuonat valmistetaan Liedossa, Premium Pet Food Suomen nykyaikaisella tehtaalla.
Kuivaruokien valmistus siirrettiin asteittain kevään aikana Saksasta takaisin Suomeen. Kumppaniksi valikoitui Liedon tehdas, jossa ympäristövastuullisuus näkyy kaikessa tekemisessä. Nykyaikainen tehdas toimii ympäristöä huomioiden ja tehtaan aurinkopaneelit tuottavat suuren osan tuotannon vaatimasta sähköstä. Tehtaalla koiranruokien valmistuksessa syntyvää hukkalämpöä kerätään talteen sekä hyödynnetään uudelleen eri toiminnoissa.

Koiranruokiin käytetään vain elintarvikelaatuisia raaka-aineita. Nappuloiden valmistuksessa hyödynnetään kotimaisia raaka-aineita niiltä osin, kun se on mahdollista. Riisi joudutaan tuomaan EU-alueelta ja lammas tuodaan Norjasta, kotimaista lampaanlihaa kun ei valitettavasti ole tuotantomme tarpeisiin saatavilla. Kotimainen kananliha on mahdollista jäljittää aina tilatasolle asti. Jahti&Vahti-kuivaruoille on myönnetty Avainlippu-merkki osoituksena suomalaisesta valmistuksesta!
- Tarkoin valitut, elintarvikelaatuiset raaka-aineet
- Käytössä vain hyvinsulavaa eläinrasvaa
- Sopiva ruoka kaikkiin elämäntilanteisiin
- Kotimainen kananliha ja kotimainen kypsennetty, kuorittu kaura nappuloiden pääosassa
- Progut® -rehuvalmiste hellii koiran suolistoa ja edistää mahan hyvinvointia
- Ei sisällä vehnää, maissia tai soijaa eikä
- Ei sisällä keinotekoisia väri-, maku- tai säilöntäaineita.
Miten koiranruokasäkki kierrätetään?
Mistä maasta liharaaka-aineet ovat peräisin?
Miten löydän koiralleni sopivan ruuan?
Lue vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin Usein kysyttyä -sivulla →