
Valjakossa koira ja ihminen ovat urheilijoita
Valjakkourheilu on urheilulaji, jossa koira yksin, parina toisen kanssa tai valjakossa muiden kanssa vetää ihmistä, joka juoksee, pyöräilee, hiihtää tai ajaa kärryllä/reellä. Saattaa alkuun tuntua hyvinkin monimutkaiselta, kun kulkuvälineitä on monia ja koirien määrä vaihtelee.
Valjakkourheilu on urheilulaji siinä missä muutkin ja koira on urheilija siinä missä ihminenkin. Kisoihin lähtemistä harkitaan vasta, kun koiraa treenattu ajatuksella monta kuukautta. Koira tekee aina täysillä, ihmisen on pidettävä huoli, että koira kehittyy oikein ja treenaaminen on koiralle reilua. Huolelliset lämmittelyt ja jäähdyttelyt treenien ohessa sekä tietysti kisoissa on kaiken a ja o. Urheilukoirien lihashuolto on myös tärkeää ja lihastasapainosta on pidettävä huoli.
Valjakkourheilua voi harrastaa kaikennäköisten koirien kanssa. Koiran ja ohjaajan on tärkeä tuntea toisensa ja tulla hyvin juttuun keskenään, sillä valjakkourheilu on yhteistyötä. Koira ei pärjää radalla ilman ohjaajaa, eikä ohjaaja ilman koiraa. Koira, joka on energinen ja tykkää juoksemisesta, sopii lajiin erinomaisesti. Koiralla on hyvä olla joku mieluinen palkinto kuten lelu tai herkku, jonka se saa maalissa.
Välineet ja varusteet ja niiden sopivuus
Aina kun ollaan treeneissä ja koira tietää tehtävänsä juosta eteenpäin, sillä täytyy olla täydellisesti sopivat valjaat yllään. Tärkeintä on muistaa, että valjaat eivät saa hiertää mistään tai nousta painamaan kurkkua ja niiden täytyy pysyä kylkiluiden päällä, jotta vatsalaukkuun ei tule painetta.
Apua sopivien valjaiden valintaan kannattaa kysyä suoraan joltain kokeneelta valjakkourheilijalta. Myöskin koiran ja ihmisen tai valjakoissa reen/kärryn välissä on aina joustava liina. Liinan tulee olla joustava, jotta veto ei ole ns. tökkäävä ja juokseminen on koiralle miellyttävää. Liinojen pituuksissa on luokkakohtaista.
Kirjoittaja Aliina Mäkinen on saavuttanut koiriensa kanssa useita Suomen mestaruuksia, Euroopan mestaruuden vuonna 2018 ja useampia MM-sijoituksia. Tällä hetkellä hänellä on kisakavereinaan kaksi saksanseisojaa ja yksi saksanseisojaristeytys, jotka syövät Jahti&Vahti Energiaa. Palautumisen tueksi ne saavat treenilenkkien jälkeen Jahti&Vahti Palautusjuomajauhetta.