Jahti & VahtiHyväksi havaittuaVäärään maakuntaan syntynyt koira

Väärään maakuntaan syntynyt koira

”Eemi seisoo”, ilmoitan tuomarille! Tuomari etsii koiraa katseellaan ja näkee Eemin seisomassa peltosaarekkeessa. Tuomari antaa toimintaluvan ja lähdemme lähestymään Eemiä takaviistosta. Eemi kuikuilee minua saarekkeesta päin ja kun näkee, että lähestytään niin se jatkaa kiinteää seisontaa. Matkaa on vielä muutama metri Emin luo ja annan Eemille etenemisluvan, AJA! Eemi rykäsee liikkeelle, ja kukko nousee ylös puitten välistä. Nostan haulikon ja ammun, toisenkin kerran. Fasaanikukko jatkaa lentoaan pellon yli ja Eemi katsoo paikoillaan hieman kysyvästi minun suuntaani…miksi ei tippunu. Kehun koiraa: ”Hyvä poika, hyvä Eemi”. Tuomari käskee kytkeä koiran. Hyvän olon tunne hiipii mieleen, onnistunut koepäivä on takana.

Lähdemme koeporukan kanssa ruokailemaan ja odottelemaan koepäivän kritiikkiä. Vaikka viimeisen paikkaan ei pudotusta saatukkaan niin kuitenkin päivän aikana tiputuksia kertyi viisi ja tiedotukset saatiin neljään tilanteeseen.

Tämä koepäivä oli muutenkin normaalia jännittävämpi, koska käyttövalion arvoon oikeuttava peltokoe oli meiltä enää suorittamatta. Aiemmat ykköstulokset voittajaluokassa Eemille saatiin Inarin metsäkokeissa syyskuussa. Eemi on parhaimmillaan tunturissa ja metsämaastossa. Vaikka asummekin Etelä-Suomessa peltojen keskellä, pelloilla Eemi ei aivan parhaimmillaan ole. Se onkin syntynyt väärään maakuntaan.

Eemi ja Timo

Metsästyskoirana Eemi on äärettömän tasainen suorittaja, kokeissa saavutetut tulokset kertovat karua faktaa. Kuudessa kokeessa, kaikissa koeluokassa joka kerta ykköstulos. Kotona Eemin kanssa metsästetään kaikkea riistaa alkaen kyyhkyhommilla elokuussa ja päättyen riekon talvipyyntiin Ylä-Lappiin. Eemi käy myös työkoirana Hyvinkäällä kaupallisissa fasaani- ja peltopyyjahdeissa.

Kotioloissa Eemi on tykästynyt lapsiin ja viettää mielellään aikaa heidän läheisyydessään. Reissussa sen kanssa on helppo kulkea, koska oman arvonsa tuntevana se ei turhia häslää.

Eemi ja sen poika Luke tauolla

Kotona on myös Eemin poika Luke, joka harjoittelee jo metsästyskoiran alkeita tulevia koitoksia varten. Sillä onkin melkoiset saappaat täytettävä, jos vähääkään tulee isäänsä ja isoisäänsä Sakuun, joka oli myös käyttövalio. Eemillä on kaksi pentuetta ja muutamia suunnitteilla olevia on tulossa lähiaikoina, joten jälkeläisten edesottamuksia pääsen tulevaisuudessa seuraamaan.

Eemi pähkinänkuoressa

Eemi on viralliselta nimeltään Taavi-Tuulin Eemi, ja se on 5,5-vuotias karkeakarvainen saksanseisoja. Päijät-Hämeessä Lammilla asuva Eemi on menestynyt kaer-kokeissa eli kanakoirien erikoiskokeissa hienosti saavuttaen käyttövalion tittelin vain kuudessa kokeessa. Isäntä Timo Helén myös metsästää sen kanssa paljon, ja tärkeä rooli Eemillä on myös perheen lasten elämässä. Virtaa jahtipäiviin Eemille tuo Jahti&Vahti Energia.