Jahti & VahtiHyväksi havaittua”Ruoka sopii kuin nenä päähän”

”Ruoka sopii kuin nenä päähän”

Heli Myllynen ja hurja pomppu Thiagon elämän iloa

Suomessa näyttävät faaraokoirat ovat tavallisimmin seura- ja näyttelykoiria. Heli Myllysen perheellä on kolme harvinaista rodun edustajaa, joista varsinkin vanhin, 4-vuotias Salah, on kunnostautunut myös metsästyskäytössä.

”Salah on niin sanottu kaiken riistan koira, sille kelpaa kaikki, mistä itse pidän. Kyyhkymetsällä Salah on korvaamaton kaveri, metsälinnut se ajaa lentoon jos maassa ovat ja on jopa teeriä puuhun haukkunut. Jänistä se osaa etsiä omatoimisesti ja ajaa äänen kanssa niin kauan kun sillä on näköyhteys on saaliiseen”, kertoo iisalmelainen Heli Myllynen erikoisemmasta metsästyskoirastaan.

Metsästys on Myllysillä koko perheen harrastus, mukana myös Helin tyttärenpoika Mikael. Kyyhkymetsällä Salah on korvaamaton kaveri, sillä nuoren puuston ja aluskasvillisuuden peittämältä alueelta on mahdoton löytää pudotuksia ilman koiraa. Pudotuksen tapahduttua Salah lähtee pitkässä liinassa etsimään lintua ohjaajan kanssa. Yleensä Salah on jo itse laittanut suunnan mieleen. Linnun löydettyään se merkkaa paikan pysähtymällä ja tuijottamalla ihmistä silmiin.

Rodun kotimaassa, Maltalla, faaraokoiria käytetään edelleen muun muassa kaniinin metsästykseen. Suomessa faaraokoiria on varsin vähän, vuosittain syntyy vain muutama pentue. Myllysenkin kaikki kolme faaraokoiraa ovat tuontikoiria.

Vaikka rodun turkki on lyhyt ja sileä, faaraokoirat eivät ole Myllysen mukaan turhan kylmänarkoja. Myllysen ”farkut” uivat mielellään pitkiäkin matkoja riistanhoitotyötä tehtäessä, ja Salah hakee jopa sorsia vedestä.

Heli Myllysen faaraokoirat käyvät säännöllisesti myös näyttelyissä. Salah ja perheen toinen uros Thiago ovat molemmat useamman maan muotovalioita. Alle vuoden vanha Kenzo on sekin jo ehtinyt saada sertin näyttelyistä.

Jahti&Vahti-ruokien käyttäjäksi Myllysen koirat päätyivät useamman kokeilun kautta.

”Syötin koirilleni kalliita ruokia, jotka aiheuttivat jäätäviä ilmavaivoja eikä massaa tullut, jätökset olivat suuria, enkä ollut tyytyväinen koirien turkkeihin”, kuvailee Heli Myllynen lähtötilannetta ja tunnustaa samalla epäilleensä, ettei järkevänhintainen, kotimainen ruoka voi olla toimiva vaihtoehto.

”Lopulta päätin kokeilla Jahti&Vahti Extra Energiaa. En voinut kuvitellakaan, että meillä ei enää piereskellä ja jätösten määrä pieneni hurjasti!! Nuorin uros alkoi saada massaa jo reilun viikon jälkeen!”

”Ruoka sopii kaikille, kuin nenä päähän ❤️”, summaa Heli Myllynen.

Thiago ja Salah