
Monta käännettä ennen pentujen syntymää
Meillä oli suunnitelmissa astuttaa Aida-labbiksemme maaliskuun alussa. Juoksujen piti alkaa laskujemme mukaan helmikuun loppupuolella. Sitä ennen oli tarkoitus toteuttaa unelma hiihtoreissusta Dolomiittien rinteille. Mutta Aida yllätti ja aloitti juoksunsa jo kuukautta aiemmin ja astutusaika osuisi juuri matkaviikolle.
Kuopuksemme hoiti koiriamme ja kävi mittauttamassa progearvot alkuviikosta ja sitten tulikin kiire! Kukaan läheisistä tai kavereista ei pystynyt irrottautumaan keskellä viikkoa Espoosta Kangasniemelle missä valittu sulho asustelee.
Muutimme suunnitelmia ja suuntasimme katseemme toisen uroksen luo. Siellä ei koirien kemiat kohdanneet eikä astutus onnistunut.
Kolmas vaihtoehto oli Aidan edellisen pentueen isä ja niin siinä kävi, että Aida ja Barkley saivat jälleen toisensa ja luomuastutus onnistui. Ystävän apu oli merkittävä ja olen siitä todella kiitollinen.

Seuraavat 28 päivää elimme kotona normiarkea, kunnes tiineys vahvistui ultrassa, missä näkyi 8 pennun alkiota. Toivottavasti useimmat sikiöistä selviävät elävänä kohdussa synnytykseen saakka.
Tiineelle Aidalle annoin tarvittavan loishäädön 42. päivänä ja Aida on tiineyden kahden viimeisen viikon ajan syönyt aina vain suuremmalla ruokahalulla Jahti&Vahti Pentu -ruokaa noin 1,5 kertaisen määrän tavalliseen verrattuna.

Seuraavan viikon eli viimeisen viikon yritän syöttää maltillisemmin ja vähän useammin, kun tilaa ruoalle on yhä vähemmän.
Aida on ollut hyvin rauhallinen ja tasapainoinen koko tiineyden ajan. Tiineysaika on jo kerran koettu, ja aivan selvästi koira on tyytyväinen tilaansa. Päivittäinen liikunnan määrää on hiljalleen vähennetty, mutta tiineenä Aida nauttii yhä pienestä aivojumpasta.

Pentulaatikko on myös kasattu valmiiksi ja odottaa pikkuisia tuhisijoita. Siellä tuleva emo saa täydellisen rauhan synnyttää ja hoitaa pentujaan.
Ulla Pihlaja, kennel Indy Lab
Saamme kevään aikana seurata Aidan pentujen elämää ja kasvamista kennel Indy Labissa täälla Jahti&Vahti-sivustolla. Pysy kuulolla!