
Koiranruokaa, hoitopalvelua ja muotokuvia
Lemmikkieläinhoitola Kuutti sijaitsee Lohjalla ja tarjoaa kodinomaisen hoitopaikan lemmikeille maaseudun rauhassa. Kuutin väki toimii Jahti&Vahti-jälleenmyyjänä ja tarjoaa valikoiman tuttua ja laadukasta koiranruokaa myös hoitolasta ostettavaksi.
”Uusi lemmikkihoitolamme avattiin kesällä 2018, ja meillä on omat huoneet yhteensä 12 koiralle. Jokainen koira saa hoitolassa oman huoneensa, ja saman perheen koirat toki majoittuvat yhdessä. Myös kissoille on omat huoneensa, yhteensä kuusi kappaletta”, kertoo Kaisa Kuutti, hoitolan omistaja ja paikan pyörittäjä.
Hoitopaikassa koirat pääsevät ulkoilemaan sekä ulkotarhoihin että koirakohtaisesti hihnalenkeille. ”Koirat lenkitetään yksittäin, jolloin ne saavat yksilöllistä ja jakamatonta huomiota hoitajaltaan. Arvojamme työssä ovat kodinomaisuus ja yksilölähtöisyys, ja pyrimme aina stressittömään hoitokokemukseen”, Kaisa kuvailee.

Jahti&Vahti-koiranruuat ovat hoitolassa näppärästi kotiin ostettavissa. Kaisan kotona touhuaa sekalainen lauma hännänheiluttajia, ja koirat syövät omien tarpeidensa mukaisesti niin kuivaruokaa kuin raakaruokaakin. Ruuat valitaan aina koiran elämäntilanteen mukaan, ja kriteereinä ovat muun muassa koiran ikä, koko sekä aktiivisuus. Kaisalla on pitkä koiratausta, ja kokemusta löytyy niin metsästyksestä, näyttelyistä kuin tokostakin.
”Olen ollut tekemisissä eläinten kanssa koko ikäni. Meillä on tassutellut niin bernhardilaisia, tiibetinmastiffeja kuin perhoskoiriakin. Phaléneita olen ansioituneesti kasvattanut vuodesta 1996. Niiden kasvatuksesta olen saanut Vuolasvirta-palkinnon”, Kaisa kertoo taustoistaan.

Lemmikkieläinhoitola Kuutti tarjoaa hoitopaikkojen lisäksi lisäpalveluina myös pienimuotoisesti kotitrimmauksia, pesupalveluita ja kynsien leikkuuta. Erikoisuutena asiakas voi tilata myös A4-kokoisen, puuväreillä toteutetun muotokuvan omasta lemmikistään!