Kanalintujahti antaa ilman saalistakin

Kasvattini omistaja Heikki kutsui meidät syyslomalla pohojoseen kanalintupyyntiin. Kuulemma mettä antaa, jos antaa. Saimme Aidan kanssa kulkea Heikin ja 4-vuotiaan metsästyslinjaisen labradorin Viljon mukana mettällä mehtoja jahtaamassa. Ne pysyttelevät samoilla paikoilla, eikä sitten tarvinnutkaan montaa askelta ottaa ennen kuin mehto hyppäs mettäpolulle. Harmi, että ilta-aurinko paistoi vasten Heikin kasvoja eikä lintua saatu pudotettu. Myöhemmin löydettiin lumessa mehton jälikiä.

Lauantaiaamuna käveltiin suolle teeren soitimelle. Sää ei suosinut, mutta onneksemme saimme kuulla pienen hetken teerien pulputusta, kun tuuli tyyntyi ja aurinko pilkahti pilven takaa. Se oli lyhyt hieno hetki, koska samassa taivas peittyi pilviverhoon ja lunta alkoi tupruttaa.

Lauantaina iltapäivästä istuttiin jänispassissa ja seurasimme ajokoiran liikkumista kännykän ruudulta, kun koira ajatti mettäjänistä. Mökille lähdettiin kuitenkin ilman pupua.

Käväisimme vielä sunnuntaina samalla mettäpolulla mehtoja pyytämässä. Nähtiin iso musta lintu liitämässä, mutta yrittäessämme jäljittää sitä, niin pari koppeloa lähti lentoon. Niiden onneksi olimme haulikon kantomatkan uloittumattomissa ja eikä taaskaan saatu pudotusta.

Mettä ei antanut saalista, mutta sitä enemmän nuorelle 2-vuotiaalle Aidalle seuraamis-ja passiharjoittelua. Viikonvaihteen aikana sain kokemusta monista erilaisista kanalintujen pyyntitavoista.

Iso kiitos vieraanvaraiselle Kärsämänojan isäntäpariskunnalle.

Kirjoittaja Ulla Pihlaja kasvattaa labradorinnoutajia Indy Lab -kennelissään ja on ammatiltaan koirankouluttaja Ullan Koirakoulussa.