Jahti & VahtiArtikkelitIku-Turso kavereineen kiittää

Iku-Turso kavereineen kiittää

Jahti&Vahti-käyttäjien lahjoittamaa ruokaa on jo mennyt monia, monia säkkejä rekikoiratiloille. Yksi teidän antamaa ruokaa nauttineista on Iku-Turso, joka on saanut nimensä Kalevalassa esiintyvän merihirviön mukaan.

”Synnyin täällä kotitarhalla 1.3.2017 Friidu-äidin ja Suti-isän pentuna. Minulla on veli Ipana, siskot Iki ja Ilo. Meille annettiin suomalaisuuteen liittyvät nimet, koska oli meneillään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlat.

Olen tarhan yksi isoimmista koirista ja ihmismamma sanoo, että olen rauhallisin. Rauhoitan mammankin, jos hän on jostain syystä hermostunut. Alle puolivuotiaana olin jo ensi kertaa Oulussakin edustustehtävissä puistotapahtumassa. Lapset ja aikuiset minua rapsutteli ja olin aivan cool.

Koska olen iso ja riski, toimin valjakossa lähellä rekeä ”pyörässä” eli voimakoirana. Juoksemme yleensä rinnakkain asuinkaverini Rikun kanssa.

Täällä kävi viime talvena tosi kaunis nainen, josta otettiin kuvia johonkin Arabian Vogue-nimiseen lehteen. Hänestä otettiin monia erilaisia kuvia vaan lehteen valittiin kuva jossa hän oli minun kanssani. Ihan kiva juttu!

Tykkään halia ihmisiä, joten jos ehdit joskus tulla käymään niin olisi kiva.”

Iku-Turso asuu ja tekee töitä Syötteen Eräpalvelussa Iso-Syötteen komeissa maisemissa.