Jahti & VahtiTiesitkö?Hemmottelu nostaa koiran painoa huomaamatta 

Hemmottelu nostaa koiran painoa huomaamatta 

Ei liene suuri yllätys, että ylipainoisten koirien määrä on kasvanut viime vuosikymmenten aikana lähes räjähdysmäisesti. Arviot ylipainoisten koirien määrästä vaihtelevat, erinäisten tutkimusten mukaan jopa noin 20-40% koiristamme on ylipainoisia. Monelle koiranomistajalle koiran ylipainon havaitseminen on haasteellista, ja ylimääräiset herkkupalat nähdään luonnollisena tapana osoittaa rakkautta nelijalkaista ystävää kohtaan. Koirien ylipaino ja jopa lihavuus ovat kuitenkin merkittäviä ongelmia nyky-yhteiskunnassamme, sillä ylipaino vaikuttaa keskeisesti koiran elämänlaatuun. Asiasta on siis syytä puhua.  

Koiran ylipaino hiipii salakavalasti 

Perimästään johtuen koirille on tyypillistä pyrkiä syömään hiukan todellista tarvetta suurempia määriä. Terve koira tavoittelee pientä ylipainoa, jonka turvin se varautuu tilanteisiin, jolloin ravintoa ei olekaan saatavilla. Tällaista tilannetta nykykoiran eteen ei tietenkään tule, mutta tämän perimään liittyvän lainalaisuuden tiedostaminen helpottaa ymmärtämään aina niin nälkäiseltä vaikuttavaa nelijalkaista ystävää. Koiran tulee toki saada kulutukseensa nähden riittävästi ruokaa, mutta sen ei ole järkevää antaa syödä yhtä paljon kuin se haluaa tai pystyy syömään.   

Yksinkertainen syy koiran ylipainoisuuteen on liian suuren energiamäärän nauttiminen koiran aktiivisuustasoon nähden. Toisin sanoen koiran ylipaino on seurausta lepsusta ruokinnasta. Kukapa meistä ei silloin tällöin hemmottelisi parasta ystäväänsä pienillä herkkupaloilla. Nämä harmittomilta vaikuttavat välipalat nostavat kuitenkin helposti koiran päivittäistä energiansaantia siinä määrin, ettei kasvu tule kompensoiduksi liikunnalla. Näin ylipaino pääsee hiipimään huomaamatta. 

Miten havaita koiran ylipaino? 

Entä miten koiran ylipaino määritellään? Yksinkertaistettuna koiraa voidaan kutsua ylipainoiseksi silloin, kun sen paino on noin 10-15% ihannepainon yläpuolella. Esimerkiksi ihannepainoltaan 10kg painavalle koiralle 10% painonnousu tarkoittaa vain kilon nousua. Vastaavasti ihannepainoltaan 40kg painoinen koira olisi puolestaan ylipainoinen painaessaan noin 44kg. Huomionarvoista on, että etenkin pienelle koiralle jo muutaman sadan gramman nousu painossa muodostaa terveysriskin. 

Ylipainon tuomia kiloja voi nähdä myös silmämääräisesti esimerkiksi vyötärölinjan puuttumisena sekä roikkuvana vatsana. Niin ikään hyvä tapa on tunnustella koiran kylkiluita – jos kylkiluut eivät kokeiltaessa tunnu selkeästi, on koira syytä punnita. On hyvä huomioida myös karvapeitteen vaikutus koiran kehonkoostumuksen arvioimiseen, sillä toisinaan tuuhea karvapeite hämää melkoisesti. 

Koiran ylipainosta aiheutuu monia terveysriskejä 

Koiran ylipaino on aina haitaksi koiralle ja sen elämänlaadulle. Lisäksi ylipainosta aiheutuu merkittäviä riskejä koiran terveydelle ja hyvinvoinnille. Huomattava ylipaino varhentaa koiran siirtymää aikuisesta koirasta kohti vanhuutta. Pahimmassa tapauksessa ylipaino lyhentää myös koiran elinikää, sillä tavallisesti ylipainoisen koiran elinajanodote on normaalipainoista lajitoveriaan lyhyempi.  

Erityisen haitallista ylipaino on kasvaville ja kehittyville sekä ikääntyville koirille. Ylipainon ennaltaehkäisy koiran aikuisiässä toimii usein positiivisena heijasteena myös koiran seniori-ikään. Mikäli ruokavalion keventämiseen on tarvetta, on suositeltavaa muuttaa ruokailutottumuksia koiran iästä huolimatta. 

Ylipaino rasittaa sydäntä, niveliä ja hengitysteitä haitaten koiran täyspainoista elämää. Koiran ylipaino altistaa myös monille sairauksille ja jo melko pienikin ylipaino lisää sairastumisen riskiä merkittävästi. Sairastumisen riskit kasvavat entisestään koiran vanhetessa ja sitä mukaan, mitä kauemmin koira on ollut ylipainoinen. Sokeritauti eli diabetes, sekä erilaiset nivelongelmat kuten nivelrikko ovat tyypillisiä ylipainoisten koirien sairauksia. 

Miten ehkäistä koiran ylipainoa? 

Paras tapa ennaltaehkäistä koiralle kertyvää ylipainoa on seurata koiran painoa säännöllisesti, sekä muuttaa koiran ruokavaliota vastaamaan koiran aktiivisuustasoa ja energiankulutusta. Oikeanlainen ruokavalio, liikunnan lisääminen sekä ”napostelun” kitkeminen ovatkin avainasemassa koiran painonhallinnassa.  Jotta mahdolliset muutokset koiran painossa huomataan riittävän aikaisin, kannattaa koiran punnitseminen ottaa rutiiniksi. Tällöin mahdollisiin muutoksiin ehtii myös reagoimaan ajoissa. 

Jahti&Vahti Kevyt on täysravinto niille koirille, jotka kaipaavat kuppiinsa erityisen kevyttä murkinaa. Kevyt -ruokamme sisältää maltillisesti rasvaa, laadukasta suomalaista kanaa sekä runsaasti hyviä kuituja, jotka saavat koiran tuntemaan itsensä kylläiseksi. Ruoassa on lisäksi Jahti&Vahti tuotteista tuttu Progut® -suolistoparanne, joka tukee suoliston toimintaa sekä koiran luontaista vastustuskykyä. 

Jahti&Vahti Kevyt on oiva valinta vähemmän energiaa kuluttaville aikuisille koirille, steriloiduille tai kastroiduille koirille sekä ikääntyville koirille. Vähärasvainen täysravinto soveltuu mainiosti myös koiran painonhallinnan tueksi. Jahti&Vahti Kevyt sisältää kaikki koiran tarvitsemat kivennäiset ja vitamiinit. Maku-, väri- ja lisäaineeton Kevyt ei sisällä vehnää, maissia, kalaa tai soijaa. Saatavilla 12kg säkissä.