Jahti & VahtiElävästä elämästäTiineys ja pentujen ensimmäinen viikko

Tiineys ja pentujen ensimmäinen viikko

Syksyn aikana kypsyi päätös labradorinnoutajani Aidan (Falconfields Athene) astuttamisesta tammikuun juoksuista.

Sopivan uroksen etsiminen vaatii paljon pohjatyötä ja sopiviin uroksiin tutustumista. Hyvin miellyttämishaluiselle Aidalle piti löytää terve, tasapainoinen ja hyvät metsästysominaisuudet omaava uros. Mieluinen uros löytyi Ummeljoelta Miso Sipolalta, joka oli tuonut Briteistä erinomaisen sukutaustan omaavan Barkleyn (Annaloughan Barkley). Minua miellytti Barkleyssa erityisesti sen tasapainoinen ja sosiaalinen luonteenlaatu ja vahvat metsästysvietit.

Tammikuun puolessa välissä alkanutta juoksun kehitystä seurattiin progesteronimittauksilla. Niiden avulla oli helppo päättää oikeat astutuspäivät. Astutukset onnistuivatkin oikein mallikkaasti koirien tutustuttua lyhyesti toisiinsa.

Neljän viikon kuluttua saimme ultrauksessa vahvistuksen tiineydestä. Herkistyin kyyneliin nähdessäni alkioiden liikkumisen ja sydämen sykkeet. Aivan kuin itse olisin ollut raskaana <3.

Tiineys edistyi oppikirjan mukaan ja pystyimme rauhallisin mielin tekemään valmistelutyöt synnytystä varten.

Pandemian synnyttämä pentukuume yllätti kovasti, enkä ollut valmistautunut vastailemaan päivittäin pariin uuteen pentukyselyyn. Yllätyksekseni eläydyin hyvin vahvasti pennunkyselijöiden toivottoman vaikeaan tilanteeseen.

Aidan synnytyksen avautumisvaiheen levottomuus-läähätysvaihetta kesti vain pari tuntia ennen kuin se ponnisti ensimmäisen pennun maailmaan. Ensikertalaisena Aida hoiti tehtävänsä varmoin ottein. Se synnytti ja hoiti sikiöpussien ja napanuorien katkaisut ilman meidän apua, se kantoi jopa liian kauas siirtyneen pennun lähemmäksi itseään.

Yritimme mieheni kanssa pysyä kärsivällisinä ja olla puuttumatta emän toimiin. Aida synnytti alle kolmessa tunnissa seitsemän elinvoimaista pentua. Se ei ensimmäisen viikon aikana jättänyt pentujaan muuten kuin käydessään pikaisesti tarpeillaan.

Ensimmäinen viikko on kasvattajalle se raskain, koska synnytykseen liittyvät komplikaatiot ja varhaiskuolemat tapahtuvat yleensä silloin. Lisäksi katkonaiset yöunet pitää ajatukset jännittyneinä ja sumeina. Onneksemme viikko on sujunut ongelmitta. Pentujen painot ovat kaksinkertaistuneet ja nisillä imee nyt kolme uros- ja neljä narttupentua onnellisen tietämättöminä tulevaisuudestaan.

Ulla Pihlaja, kennel Indy Lab

Aida imettää neljän vuorokauden ikäisiä pentujaan.

Saamme kevään aikana seurata Aidan pentujen elämää ja kasvamista kennel Indy Labissa täälla Jahti&Vahti-sivustolla. Pysy kuulolla!